Siinä missä aiemmin lähes joka kylässä oli saha, on mekaanisessa metsäteollisuudessa työskentely nykyisin monelle vierasta. Osin tästä syystä käsitykset alasta ovat vanhentuneita ja ennakkoluuloilla väritettyjä.

Riikka Yli-Leskijärvi, Versowoodin henkilöstöjohtaja, lataa pöytään syyt, miksi on hyvä olla versowoodilainen.

– Ensinnäkin ala on perinteinen, mutta tänä päivänä tekeminen on hyvin modernia. Toisekseen Versowood on suomalainen perheyritys. Työnantaja on kasvollinen ja lähellä oleva taho, joka itsekin haluaa tehdä tätä työtä. Kolmas syy on se, että toimimme maakunnissa ja tarjoamme töitä myös pienten paikkakuntien ihmisille.

Yli-Leskijärvi lisää listaan vielä yhden tärkeän kohdan.

– Ja tärkeimpänä kaikista – täällä on kiva olla töissä.

Riikka logo ja teksti.png

Töitä tarjolla

Versowood työllistää eri yksiköissään vakituisesti noin 850 henkilöä, jonka lisäksi yhtiö tarjoaa välillisesti työtä tuhansille ihmisille toimialueellaan. Erilaisia työtehtäviä konsernista löytyy pitkälti toistasataa. Henkilöstöjohtaja kertoo, että tehtävänimikkeitä on viime vuosina karsittu.

– Tarkoitus on, ettei nimike määritä liiaksi henkilön tehtäviä, vaan töitä tehdään laajasti.

Työsuhteiden pituus Versowoodilla on keskimäärin 14 vuotta. Yli-Leskijärvi toteaa luvun olleen viime vuosina nousussa.

– Trendi on selvästi sellainen, että pitkään töissä olleet pysyvät talossa, mutta lyhyen aikaa työskennelleet vaihtavat helpommin pois.

Versowoodilla on jatkuvasti tarjolla avoimia tehtäviä toimipisteissään ympäri Suomea. Nyt on oikea aika hakea kesätöitä, suurin osa täytetään helmikuun loppuun mennessä -kertoo Yli-Leskijärvi. Kotisivujamme kannattaa seurata, sillä kaikki avoimet työpaikat julkaistaan siellä ja myös hakeminen tapahtuu sitä kautta. Olemme helpottaneet työpaikkojen hakemista, valmiilla sähköisellä hakemuslomakkeella. Lomakkeen kysymykset ja vaaditut liitteet on laadittu kunkin avoinna olevan tehtävän mukaan. Hakemuksen lähettäminen onnistuu vaikka omalta kotisohvalta kännykällä. Hakijoita sen sijaan saisi henkilöstöjohtajan mukaan olla enemmänkin. Hän kuvaa mekaanista metsäteollisuutta perinteiseksi mutta samalla moderniksi alaksi, jonka merkitys kasvaa entisestään tulevaisuudessa.

– Liiketoimintamme on kestävää sellaisenaan, eikä tuotantoa tarvitse viherpestä. Olemme avoimesti sitä, mitä olemme. Alan tulevaisuus näyttää monella tapaa valoisalta, ihan jo siksikin, että puurakentaminen on ainoa kestävä rakentamisen muoto.

Monia mahdollisuuksia tehdä työtä ja kehittyä

Yli-Leskijärven mukaan työntekijöitä kuunnellaan ja työsuhteissa pyritään joustamaan erilaisten elämäntilanteiden mukaan. Esimerkiksi opiskelijoiden tai eläkeikäisten kohdalla osa-aikainen työsuhde voi olla toimiva ratkaisu.

web-Tehdasasetuksena-hyvä-henki.png

– Pyrimme aina järjestämään sopivan mallin. Kaikki ei toki ole mahdollista, mutta esimerkiksi vuorottelu- ja opintovapaalle voi jäädä ehtojen täyttyessä ja sopivan seuraajan löytyessä.

Versowood myös kouluttaa työntekijöitään. Parhaillaan opintoja suorittavat saha-alan ja kunnossapidon oppisopimusryhmät, ja tänä vuonna alkaa vielä tuotannon esimiestyön erikoisammattitutkinto. Työn ohella suoritetut opinnot tarjoavat mahdollisuuden jatkaa opiskelua LAB-ammattikorkeakoulussa tai tilaisuuden jatkaa Versowoodin palveluksessa ja edetä vähitellen vaikkapa esimiestehtäviin.

– Meillä on tälläkin hetkellä johtoryhmässä kolme henkilöä, jotka ovat aloittaneet Versowoodilla kesätöissä ja edenneet talon sisällä nykyisiin rooleihinsa.

12 yksiköstä muodostuva konserni tarjoaa näköaloja erilaisiin tehtäviin ja uusiin paikkakuntiin. Toiseen yksikköön, uusiin tehtäviin siirtyminen on sopivan paikan avautuessa mahdollista, ja työnkierto tarjoaa vaihtelua omaan työhön sekä antaa tilaisuuden tutustua erilaisiin tehtäviin. Työntekijöitä pyritään myös aktivoimaan ja kannustamaan eri tavoin.

– Meillä on ollut muun muassa liikuntahaasteita ja tupakoinnin lopettamisessa auttavia kampanjoita. Lisäksi olemme palkinneet väkeä tuloksista tai vaikkapa työturvallisuusasioista.

Työnhakijoiden kohdalla Yli-Leskijärvi nostaa aiempaa osaamista ja koulutusta tärkeämmäksi intohimon. Sen, että hakija suhtautuu työhönsä hyvällä asenteella ja haluaa aidosti työskennellä mekaanisessa metsäteollisuudessa.

– Meillä on töissä omatoimista ja työhönsä sitoutunutta, saman henkistä porukkaa. Sen vuoksi tänne on helppo tulla töihin ja täällä on helppo viihtyä.

Versowood-W-rgb-colour.png

HUOMINEN KASVAA METSÄSTÄ.